Tänään käytiin Jipun kanssa meidän kaikkien aikojen toisissa epiksissä. Video oli, mutten saa sitä tähän liitettyä.
Osallistuttiin kahteen luokkaan, Möllihyppyradalle 1x ja Molliagilityradalle 2x. Sähläsin Jipun lämppäyksen kanssa, ja se odotteli mun kanssa sisällä räksyttävien koirien keskellä ilmeisesti liian pitkään.
Ensimmäinen rata oli tosiaan hypäri. Se oli melko helppo, muutama haastetta tuottava kohta lisänä. On muuten aina ilo huomata edistyneensä, alan pikkuhiljaa oppia mihin kohtiin radalla tulee kiinnittää huomiota ja miten missäkin Jipun (eli the hitaan koiran) kanssa pitää toimia.
Kaikesta harjoittelusta ja kannustuksesta huolimatta Jippua ei vaan huvittanut. Lähtöön oli ilmeisesti joku murustanut namia, ja se haisteli maata jo siinä. Ajalla 79 s jai ties kuinka monella kiellolla sain sen löntystelemään nenä maassa radan läpi (ja ympärikin siinä sivussa :D) tultiin viimeiseksi Maksiluokan neljästä koirasta.
Agilityradalle mennessä tajusin sentään jättää koiran autoon miniluokan ajaksi. Medien aloittaessa lähdettiin käymään pienellä kävelyllä ja tultiin juuri sopivasti medien uusijoiden alkuun.
Radalla oli A-este ja puomi kontakteina, muut oli putkia ja hyppyjä. Myös tässä oli muutama kinkkinen puolevaihto, erityisesti yksi "U-käännös", jossa mietin pitkään teenkö pers'jätön vai valssin. Valssiin päädyin, koska se on varmempi. Ensimmäinen kierros meni hyvin rennosti hölkötellen, yhtä putken kieltoa lukuunottamatta. Jippu oli täysillä mukana - se putki oli ihan oma moka, luotin liikaa, että se lukitsee sen. No, ei lukinnut.
Toisella kierroksella meni vielä paremmin! Juoksukontaktit meni ihan täydellisesti ja vauhtiakin riitti. Aiemmin mainitsemassani U-käännös kohdassa, meinasi lähteä koira väärälle puolelle, pelastin viime tipassa.
Makseissa oli viisi koiraa, sijoituttin yllättäen kolmanneksi!! Toiset kisat ja sijoitus, olen edelleen "Vau!" Palkintojen jako oli aika kivasti, muovikassista sai valita itselleen suklaapatukan ja koiralle herkkutikun, ja koreissa oli kaikenlaista koiratavaraa, niistä sai penkoa mieleisensä. Jippu valitsi tietysti pussillisen nameja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti